Sivut siirtyneet tänne edellisestä osoitteesta, alla kooste vuoden alusta. Blogin päivitys jatkuu edelleen tässä osoitteessa.
11.09.2013. Purolla taas: Nyt tämän kivennuoliaisen kanssa oli ollut yritystä jo useammallakin paikalla ilman tulosta. Päätin tehdä jotain rakentavaa ja otin yhteyttä keskeiseen fongariin Juha "Taimenmies" Saloseen pienten lisävinkkien toivossa. Niitä tulikin runsaasti ja lupautuipa hän vielä mukaankin tietämälleen paikalle.
Juhan mukaan kalaa löytyy vähän sieltä ja täältä virtaavista vesistä, mutta itse arpomani paikat olivat juurikin kalojen havaitsemisen takia ylivoimaisia. Saavuttuamme tunnetulle nuljupaikalle ymmärsin heti miten hienosta kohteesta on kysymys, kirkas matala vesi ja kivipitoinen pohja-aines erottuvat hyvin edukseen niistä kurakoista joita olin turhaan tahkonnut lajin toivossa.
Juha osoitti pohjasta ensimmäisen kivennuoliaisen ennen kuin ehdin edes kaivaa morrivapaa repusta, kyseinen kala oli pyydystettynä ja kuvattavissa ehkä parin minuutin kuluttua saapumisestamme purolle. Todellinen salama-alku, jos näin voidaan sanoa.
Näköhavaintona pieni rapu, sekä paljoakaan valehtelematta, koukutettuna pienimpiä ikinä pyydystettynä näkemiäni 3-4cm salakoita, joitakin lisänuljuja ja yksi törökin. Kivennuoliaiset _eivät_ pitäneet morristani, varsinkaan isommat yksilöt, joita niitäkin näkyi muutamia. Seuraavalle lirkkikeikalle (liejutokko lienee kyseessä) otankin mukaan kaksi morrivapaa, joista toiseen laitan perinteisen lirkin jossa paino on hiukan koukun yläpuolella. Noista kahdesta saa sitten kala päättää, kumpi kunakin päivänä kelpaa paremmin.
Erittäin hieno reissu ja kiitokset Juhalle kalaseurasta ja opastuksesta!
09.09.2013. Yölirkillä: Merkintöjä blogissa ei ole ollut melkein kuukauteen. Töitä on kuitenkin tehty kovasti, mutta tulppa uusien lajien kohdalla on tuntunut olevan ylipääsemätön.
Googlettamalla tarkotun puron läpikäyminen tuntui hyvältä idealta, nyt kun yöt ovat pimenneet ja veden ollessa vielä melko alhaalla. Tosin könyäminen iltayöllä jonkun lähiön liepeillä sijaitseva kurakon siltarummun tuntumassa saa kysymään itseltäänkin, onko tässä mitään järkeä? Totta kai on! Fongaus on tavoitteellista toimintaa ja myös uhrauksia täytyy joskus tehdä.
Puron pohjan laatu kulkukelpoiselta osaltaan ei ollut sovelias lirkkimiselle kuin pienellä alueella aivan siltarummun vieressä. Kaloja näkyi heti, enimmäkseen jotain erittäin pieniä särjensukuisia. Pujotan innoissani madon pieneen mikromormuskaan ja ryhdyin tarkkailemaan kivien alusia.
Näen kivien muodon rikkovan puoliympyrän varjoisassa kohdassa. Kalan pääpuoli? Se selviää pian, pudotan morrin puoliympyrän eteen ja kala on raivokkaasti kiinni mikrosekuntien kuluessa pudotuksesta. Pullea kivisimppu solahtaa käteen, ehkä ketsuppipullon korkki on vihdoinkin auennut.
Tutkailen uudella innolla pohjassa näkyviä pieniä kaloja, kun joukkoon ilmestyy vähän pidempiä ja ärhäkkäämmän oloisia otuksia. Kivennuoliainen mielessäni pudotan morrin eteen ja hyvin pian kala numero kaksi on kourassani. Olen jo olevinani varma kivennuoliaisesta kunnes avaan kourani ja totean kalan suureksi pettymykseksi olevankin törön! Näyttää ilmeiseltä että kaikki pohjassa liikkuvat pitkulaiset kalat ovatkin töröjä, mitä epäilystä vahvistaa myös muutama koukattu törö lisää.
Joka tapauksessa olen tyytyväinen 35. vuosipinnaan kävellessäni autolle, nykyisen kuivan kauden vallitessa yksikin uusi laji päivässä on minulle erinomainen suoritus.
13.08.2013. Pikakeikka Jokelaan: Viime viikolla kävin ottamassa näillä lukemilla lähes pakollisen pinnan suutarista Hyvinkään Jokelassa. Kala oli kuvattavana ehkä noin viisi minuuttia sen jälkeen kun tulin lammen rantaan. Kala, vaikkei iso olekaan, on kaunis kuin mikä kuvassa, ehkä oma suosikkini tänä vuonna jo saamistani kaloista kutuasuisen mudun kanssa.
Alkuperäinen tavoite oli saada suutari mökin lähijärvestä heinäkuussa. Mutta kuten monta kertaa tällä kaudella ennenkin, itse keksitty paikka petti jälleen. Yksi hyvä vienti maissinjyvillä ryyditettyyn koukkuun tuli vajaan kilon hauelta aamuyöllä. Harvoin nimittäin on v-käyrä ollut yhtä korkealla kun hauki näyttäytyy haavia varten.. Paikat jossa tietojen mukaan tulee suutaria katiskojen repeämiseen asti, tuntuivat niiden sijaan olevan niin särkipitoisia, ettei edes kuusi maissinjyvää numeron 4 koukussa estänyt niiden tarttumista koukkuun.
Joka tapauksessa jos neljääkymmentä lajia tavoittelee näillä tiedoilla, näyttää siltä ettei tyylipisteitä ehdi paljoa keräillä omilla ihmepaikoilla ja isoilla kehukaloilla. Sen verran tuota, ornitologikielellä hylsyksi kutsuttua suoritetta on tullut kalastettua pitkin vuotta.
24.07.2013. Hammonjoki come back: Kotiläksyt piti olla nyt tehtynä. Ohuempaa perukesiimaa mukaan, pienempiä perhoja oli sidottu ja taktiikoita hiottu virheiden korjaamiseksi. Kelikin oli pilvipoutainen, joten mitään estettä kalan suoltojuhlille ei pitäisi olla?
Joella näkyi pari nuorempaa perhokalastajaa, hain herrasmiesmäisesti oman paikkani etäämpää, vähän sillalta alajuoksulle 'tulvien' tienoilta. Heitin suunnitelmani mukaan pientä nymfiä ylävirtaan, jonka suuntaan etenin samalla erittäin varovaisesti. Kuparinen menee rikki ensimmäisen viiden minuutin aikana pienellä harjuksella, 'vanki numero 33' pääsee kuitenkin takaisin vapauteen pakollisen lajikuvauksen jälkeen. Päivän tavoitelaji numero 1. on hoidettu, tästä on hyvä jatkaa!
Kahden millin punaisella messinkikuulalla varustettu pienen mitätön 16 koukun PTN (Pheasant Tail Nymph) tekee pian tuhojaan jatkuvalla syötöllä. Puronieriätapahtumia on parhaimmillaan minuutin välein. Saan pian myös toisen, hiukan edellistä isomman harjuksen. Taktiikka tuntuu tosiaankin toimivan tällä joenpätkällä.
Loppuaika kuluu vaikeammalla sillan yläpuolisella jaksolla, jossa useiden hylkäyksien joukosta koukutan vielä yhden harjuksen. Kokeilen myös kirjolohta siltarummun sisään heittäen, mutta taidot eivät vielä ihan riitä. Nuoret perhomiehet ottavat siltarummusta pyydetyn pienehkön kirjolohen eräksi.
Kun palaan uudestaan kokeilemaan alavirran pätkää, on syönti jo hiipumaan päin ja koukutan vain jokusen kalan lisää. Ilahduttavin tapahtuma on näkyvän harrin nouseminen pintaperhoon, kala kuitenkin irtoaa melkein heti.
Pakatessani varusteita autoon, voin tyytyväisenä todeta että kehitystä viime reissusta on tapahtunut perhorintamalla rutkasti. Toki tänään kelikin oli suosiollinen, aamupäivän syönnin osalta eritoten.
17.07.2013. Fongailua ja perhokalastusta Pirkanmaan suunnalla: Odotukset oli taas kerran ladattu yläkanttiin, pelilajeina piti pohjustusten perusteella oleman ankerias, sulkava ja toutain. Vaikeaa oli, kovin vaikeaa. Mutta käydäänpä pelilajit läpi yksi kerrallaan
Ankerias. Ensimmäinen yö 11.00 - 2.00 kului "jokeripaikalla" taivasta tuijotellen. Kylmän kolutessa luitani mielessä kävi että pohjaonginta yhdellä syötillä, ja paikassa jossa ehkä joskus on nähty ankerias, vastaa sitä, että virität satunnaiseen paikkaan pitkänsiiman yhdellä koukulla, johon pujotat salakaanpuolikkaan ja odotat aamulla ihmettä tapahtuvaksi. Tällä rohkaisevalla itsepsyykkauksella häädin itseni nukkumaan kello 2.00 aamuyöllä ilman nykyäkään. Seuraavina öinä ei tullut edes mieleen vaivautua tonteille.
Sulkava. Taktiikkana oli onkia vuolteesta, ja jos tämä ei tuota tulosta, "hoitaa" laji "varmalta" jokipaikalta. Kyllä, lainausmerkkien turhan runsas käyttö alleviivaa tässä taktiikan täydellistä romahtamista. Vuolle antoi järkyttävän määrän pasuria, särkeä ja lahnaa, joki muutaman silmäparin pasureita. Kilometrejäkin kertyi, kovaa v...a myöskään unohtamatta.
Toutain. Lempäälän koskissahan niitä ui, joo joo. Pintomisia näkyi kymmenittäin, mutta vähemmän saanteja rantojen lukuisilta kalamiehiltä. Painoin hommia jälleen niska limassa. Vaappuja ja muita härveleitä lensi ylä- ja alavirtaan eri uittotyylein tuntitolkulla. Myös ilta- ja yösyönnit tuli katsottua.
Parin päivän yrityksen tuloksena yksi noin puolen kilon ahven ja yksi kilohauki. Paikallinen saamamies, ainoa näkemäni joka haavi toutaimen, kertoi pari niksiä. Totesin kuitenkin puntti-liitsi -yhdistelmän niin tylsäksi, että vaihdoin jo kymmenen minuutin jälkeen perhovapaan, ja tällä kertaa koko loppureissuksi. Jolla systeemillä tuli myös artikkelin ns. pakkokuvan pikkutaimen alempana.
Mitä tästä jäi käteen? Olin tietoisesti lähtenyt hakemaan omia rajojani asettamalla fongausnoviisina vuoden tavoitteeksi 40 kalalajia Suomesta. Jossain vaiheessa on selvää ettei kaikki mene aivan putkeen, ja nyt ei tosiaankaan mennyt. Kovalla tahkoamisella saa keskimäärin vähemmän aikaan lajien osalta, kuin tarkalla miettimisellä ja oivalluksilla karttojen ja raporttien kanssa. Sen olen jo oppinut kantapään kautta.
Minulle on tarjottu toutain- ja sulkavanuotteja kuin tarjottimella, mutta huolimattomana olen laiminlyönyt oikean ajoituksen. Molemmat lajit ovat tod.n helposti kalastettavissa
mutta ajoituksen on myös oltava kohdallaan. Sulkavan parhaan pelin missasin viikolla, toutaimen kanssa taisin keväällä myöhästellä kaksikin viikkoa.
Kolmas opetus liittyy omaan tapaani nauttia eniten kalastuksesta. Minulle toimii parhaiten vähintään kolme tapahtumaa tunnissa (tärppi-ylös ym. kalahavainto) -tyylinen kalastus. Kuten aktiivinen kalan hakeminen nymfillä, mormuskointi, ahvenen jigaus jne. Perseen kuluttaminen penkissä yön läpi yhtä tärppiä odotellen (tai joen tahkoaminen sadoin heitoin yhtä kalaa toivoen) ei ole todellakaan leipälajini, mutta kunnioituksesta nostan hattuani heille jotka siihen, ja vieläpä tuosta nauttien, kykenevät.
23.06.2013. Seipiä jahtaamassa (taas): Aika huolellisen pähkäilyn jälkeen suunnitelma minulle vaikeaksi muodostuneen seipin pyydystämisestä vuosipinnaksi alkoi hahmottumaan. Tarkkuutta paikan valintaan ja se olisi siinä?
Ensimmäinen paikka sakkaa totaalisesti, ei mitään havaintoja mistään kalalajista. Varapaikalle siis, heitän veteen varovasti pari pientä palloa mäskiä ja onkea madolla höystettynä perään. Aluksi vaikuttaa hiljaiselta, mutta sitten koho painuu varovaisesti veden alle. Särki, olisihan se pitänyt arvata ja toinen hetken kuluttua seuraksi. Tätähän touhuni on ollut kieltämättä muuallakin seipiä yrittäessä.
Pian tämän jälkeen koho painuu upoksiin hyvin nopeasti ja isomman kalan potkut tuntuvat hennon kilpavavan tyvessä asti. Säyne, turpa, iso särki, taimen vai mikä lie? Tuumin kun hopeinen kylki näkyy hetkittäin. Kiskon kalan ylös rantaan ja varsinainen ihmettely alkaa. Aivot eivät vielä oikein jäsennä lajia, mutta pikkuhiljaa ymmärrän että kyseessä on kuin onkin todella iso seipi! Kaikki opiskelemani tuntomerkit täsmäävät täysin, kotona kuvasta laskettuja kylkiviivan suomuja myöten. Palautan kalan elävänä veteen, lajimääritys hoituu joka tapauksessa kuvasta enkä ole nyt muutenkaan ennätystä jahtaamassa.
Saan vielä toisenkin seipin, ei aivan yhtä iso, mutta normaali kertaa monta sekin. Kuvaan myös tämän yksilön mahdollisia myöhempiä määrityksiä varten. Todella hieno pisto, ja yksi vuoden ikimuistettavimmista fongauksista tähän mennessä miekkasärjen ohella. Huono karmani särkikalalajien kanssa tuntuu nyt hölläävän otettaan(?)
17.06.2013. Keskikesän fongauksia: Pikkuloma on alkanut hurjalla ajorumballa mökiltä minne milloinkin fongaamaan. Käydäänpä läpi hiukan viime päivien tapahtumia:
Lauantaina piti käydä kokeilemassa eräs lähijärvi 'muuten vain'. Ongin 6 metrin vavalla iltapäivän aurinkokelissä ja onki tuntui jääneen jotenkin pohjaan kiinni. Puhkikuluutta klisettä mukaillen, pohja kuitenkin alkoi liikkumaan ja arvelin että hauki on napannut 12 numeron koukussa killuneen madon. Potkut olivat kovia, mutta paljon haukia pyytäneenä tunsin että jotain kummallista oli kalassa joka ei tahtonut millään tulla pintaan.
Lopulta kala antautui pintaan ja vedin aika kovilla kohti rantaa, ankerias!! Tähän asti kaikki hyvin, nyt arviolta 700g kala oli hyvässä vauhdissa nostettavissa sammalrantaa myöten penkkaan. Kunnes koukku takertuu mitättömään ruokoon aivan nenäni edessä rantaviivassa, ei v...u voi olla totta :( kala jää pykimään ruo'on viereen ja virheitä tulee lisää. En adrenaliinihöyryissä tajua vieressä lojuvaa käsipyyhettä, vaan yritän tarrata ankeriasta keskeltä kiinni paljain käsin. Virhe, kala saa rykärit, katkaisee siiman ja on saman tien poissa.
Pientä tutinaa tuntuu käsissä tilanteen jälkeen, sama fiilis kuin pienenä ensimmäisten haukien kanssa tai myöhemmin kilpaonginnan arvokisoissa kun sektorin varmistanut haavikala on pudonnut sumppuun. Ei fongaus-pinnaa tästä, koska kala ei ollut omien kriteerieni mukaan hallussa ja kuvattavissa.
Sunnuntaina suuntaan Kymijoelle tavoitteena seipi, jonka kanssa olenkin kompuroinut jo aika monta tuntia. Vesistötutkimusten mukaan seipin pitäisi olla valtakala koskissa joihin ostan päiväluvan. Kovin vain koettelee edelleenkin, ylhäällä käy perhoon napanneita edustajia useammastakin lajista 'valtakalan' loistaessa poissaolollaan. Tämä on niin tätä, joku laji taipuu viidessä sekunnissa, joku ei ollenkaan vaikka muut pitävät sitä ihan peruskamana. Heikko kohtani on ollut ja on edelleenkin seipi ja toutain, that's it.
Pienenä lohtubonuksena saan säyneen, josta nuotit ovat myöskin olleet pahemman kerran hukassa tänä vuonna. Asian kohtaamista ei auta se, että olen saanut menneellä vuosisadalla sekä seipiä että säyneitä mm. Helsingistä, jos en nyt säännöllisesti, niin ainakin varsin usein.
Päivä ei suinkaan päättynyt tähän, illalla suuntaan eräälle hiukan vähemmän tunnetulle piikkimonnilammelle (eli ei siis Hausjärvelle ;). Onkeen tärähtää varsin pian pulska piikkimonni. Arvelen ilman vaakaa että paino saattaa kivuta jopa 150 gramman paremmalle puolelle. Hieno ja eksoottinen yksilö elämänpinnaksi! Saan vielä neljä piikkimonnia lisää, joista yksi on samaa kaliiberia.
Maanantaina ajan Hollolan Hammonjoelle, eikä kovin yllättäen puronieräsaalis mielessä. Sivusaaliina mahdollisesti tulevia kirjolohia tai harjuksia en pitäisi myöskään ollenkaan pahana! Homma alkaa varsin lupaavasti, kun koukutan puronieriän aivan ensiminuuteilla. Mieleen tulee että täälläkin saaliit mitataan metreissä märkäkorva-aloittelijoillekin. Mielikuva on väärä, kala oli viimeinen saamani yli viiden tunnin ahkeroinnin jälkeen!
A: Kala Hammonjoella on erittäin arkaa
B: Kala Hammonjoella on erittäin valikoivaa ottaessaan perhoon
Tämän opin tänään, jos muuta en. Ensi kerralla uusien kujeiden kanssa matkaan. Bongo-bango fongo numero 30. on siis nyt lakkarissa, ja näyttäisi siltä että ylempänä julkisesti huutelemani 40 lajia 2013 on vielä mahdollisuuksien rajoissa.
09.06.2013. Saimaan kanavalla: Viikolla spekuloin että mulla olisi noin 80% mahdollisuudet saada miekkasärki yhden päivän pistolla kanavalle. Panokset olivat toki kovat, ottaen huomioon ajomatkan ja sen, ettei kala ole itselle enää elämänpinna.
Torstaina olin kuitenkin jo varma että lähden, ja niinpä onkia tekemään ja autoa pakkaamaan viikonloppua varten. Perillä kanavalla muistot menneiden vuosien kovista kisoista tulvivat mieleen, paikat eivät ole juurikaan muuttuneet, mutta vesiliikenne kanavalla tuntuu romahtaneen 90-luvulta.
Aloittelin pintaongintaa, eikä kovin yllättäen varsin salakkapitoisella saalilla. Jouduin hylkäämään ensimmäisen paikan ehkä sadan salakan jälkeen toivottomana, ja ajoin kanavan rantaa muutaman kilometrin eteenpäin. Edelleenkin vaikeaa, onkia sotkeentui, juomavettä ei ollut tarpeeksi ja mitä kaikkea. Onki ei nyt jostain syystä toiminut, niinpä päähänpistosta rakentelin useammista siimanpätkistä erittäin kevyen 'rigin' kuudelle metrille. Pääsin nyt hiukan pidemmälle kuin jatkopalavavalle syötetty salakkapaikka oli.
Noin kymmenen minuutin kuluttua selkeästi painavampi kala on kiinni, voisikohan se olla? Väsyttelin varovasti pinnassa liikkuvaa kalaa, ja rintaevä tuli näkyviin. Erittäin varovaisesti uittelin kalan rantaa kohti, ja julmetun kauniin kalan ylitettyä haavin reunuksen tuuletus saattoi alkaa. Kaksi ja puoli tuntia siihen meni, eli loppujen lopuksi ihan normikeikka asiaankuuluvalla jännityskertoimella!
07.06.2013. Porla: Kasvatusaltaat näyttivät hienoilta helteisenä iltapäivänä. Ongelmana oli vain altaiden määrä. Jokaista en ehtisi millään kollaamaan viisipiikkien toivossa, ja paikka vaikutti työntekijöistä ynnä muista edesvastaavista autiolta. Keksin kuitenkin kuvista tutut lankut keskeltä aluetta, parissakin kuvassa juuri tuon näköisestä paikasta on viisipiikkejä ongittu. Sinne!
Lirkkiminen tuottaa kuitenkin vain allikkosalakoita yksi toisensa jälkeen. Vuosi- ja elämänpinnatilanteen kannalta mielenkiintoisempi viisipiikki loistaa poissaolollaan. Onkohan tämä sittenkään _se_ lankku?
Keksin pienen kiertelyn ja vartin allikkosalakkaruljanssin jälkeen yrittää vähän vasemmalta veteen upotetun lautarakennelman takaa. Parin allikkosalakan jälkeen pieni ja tumma kala jää kopista kämmennelle. Tiedän jo että nyt osui maaliin, ja kiirehdin tutkimaan kalaa paikkaan jossa se varmasti ei pääse livahtamaan karkuun. Vuosipinna numero 25. on plakkarissa.
Koska vaivauduin Lohjalle asti, niin yritän vielä onkia viereisestä Lohjanjärvestä sulkavaa tunnin ajan. Kuten parilla edelliselläkin ns. sulkavakeikalla, saalis jää muihin särkikaloihin. Kyseinen laji tuntuu vaikealta saada myös paikoista, joissa sitä ainakin verkkomiesten mukaan esiintyy todella runsaana. Eleleeköhän sulkava sitten syvemmällä kuin muut särkikalat vai mikä lie(?)
30.05.2013. Toutainjahdissa: Vantaankosken suvannolla on tullut piipahdettua heittovavan kanssa lähes joka päivä viikolla. Tähtäimessä on tietysti ollut toutain, joiden aiheuttamia pintaläjäyksiä on kenenkään vaikea olla huomaamatta.
Aivan toinen homma on sitten saada kala tarttumaan vieheeseen. On aivan selvää että alueen toutsit näkevät ja ovat nähneet sen verran paljon rautaa ja muovia, ettei mikä tahansa enää kelpaa. Vieheitä on vaihdettu paljon, ja paikoissa joissa kalojen pintakäyntien perusteella on selvää että kalat myös havaitsevat vieheet. Ei vain kelpaa. Laji on juuri niin haastava kuin on varoitettukin, kun mietin muita kalalajeja joita olen vieheisiin vuosien varrella houkutellut.
Blogiin näytille piti saada jotain muutakin kuin maisemia, joten olkoon se sitten tämä eilinen kuha. Hyvää ruokakokoa eli vähän alta puolimetrinen, ja kelpasikin jollekin rannan muista kalastajista mukaan otettavaksi.
24.05.2013. Kovan luokan loppukiri: Tavoitteena oli saada Uutelan kanavasta vaihteeksi jotain muutakin kuin kolmipiikkejä. Ei vain onnistunut, ei päätäkään läheltä eikä kaukaa. Siirryin sataman puolelle onkimaan kuuden metrin vavalla, josta edelleenkin kolmipiikkiä, tosin yksi lahna ja kaksi ahventa (C&R) toivat vähän vaihtelua touhujani kyttääville kalalokeille.
Päätin koota onkeni ja suunnistaa autolle. Aina ei voi voittaa mutta aina voi hävitä, kävi taas mielessä. Kumosin loput madot kiville palkinnoksi kalalokeille seurasta, samalla jostain takaraivosta iski kuitenkin ajatus katsellessani kirkasta ja tyyntä vettä. Mitä jos kokeilisi sattumalta repussa mukana olevalla ultrakevyellä mormuskasetillä kivien välistä pientä kalaa?
Poimin jo kaatamistani madoista yhden ja etsin vähän kivisemmän kohdan sataman kupeesta. Pieni pala lehtimatoa 24 morrikoukkuun ja ei kun kivien koloihin onkea väristämään. Melkein heti saan kolmipiikin, ja seuraava on jo iskemässä kun vähän pienempi kala iskee nopeammin toisesta suunnasta. Nostan kalan ja nopea silmämääritys on hieta/liejutokko, minulle ennestään tuntematon lajipari. Kala purkkiin ja jatkamaan!
Seuraava pudotus ja väristys kivenkoloon ja taas pää ilmestyy kuin tyhjästä ampuakseen kiinni koukkuun. Mutu! Homma alkaa rokkaamaan ihan tosissaan, vaihto on tuonut kolme kalaa yhtä monessa minuutissa. Innostuneena pudotan morrin taas alas ja samantien pamahtaa jälleen. Nyt työmäärityksenä on jo mustatokko! Alta viiden minuutin kalastollisesti täysi paskareissu onkin muuttunut fongauksen huippuhetkeksi.
Näen vielä todennäköisen kivisimpun, hukkaan syöttimatoni ja päätän pian lähteä kotiin suorittamaan tarkempaa määritystä tokoille. Maallikon määritykseksi netin kuvien ja määrityskaavoiden perusteella jäävät edelleenkin hietatokko ja mustatokko. Mutta olihan taas uutta oppimista kerrakseen. Kivien alta lirkkimisestä kun ei ole kokemusta, olin jo melkein mähertää hyvän tilaisuuden matalan, kirkkaan ja tyynen veden kelissä. Väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärillä pyydöillä onkiminen ei siis tarkoita sitä, etteikö jossakin aivan lähistöllä tilanne voisi olla täysin toinen!
20.05.2013. Mustatäplätokko: Helpoin tokoista, ainakin Helsingissä on mustatäplätokko. Kokoa ja määrää löytyy Ruoholahden kanavasta, tunnissa irtosi samoilta jalansijoilta toistakymmentä yksilöä peruslajien joukosta. Joku onki keskemmältä kanavaa vielä isompia mustatäpliä, kokoa viittä vaille pannukarkea. Mustatokko (siis EI mustatäplätokko) taitaa tätä menoa olla kovaa kamaa fongauspiireissä muutaman vuoden kuluttua :(
16.05.2013. Töröjahdissa Keravanjoella: Joelle kävellessä olo oli sellainen että tällä kertaa kohdelaji tulee koukkuun. Vanhoja aikoja muistellessa törön onkiminen oli aika suoraviivaista: noin kolmen metrin vapa, madonpala 18 numeron koukkuun ja lasketaan onkea ylisyyvyydessä vähän virtaa hitaammin.
Aluksi sain useampia särkiä, salakoita ja pasureita, mutta en kuitenkaan vaihtanut paikkaa, vaan etsin jatkuvasti uusia kohtia virrasta ongen uittamiseen. Kaksi töröä sainkin koukutettua noin 20 minuutin onkimisen päätteeksi.
Virtaus ja keli muutenkin olivat ilmeisen kohdallaan, kun sain töröt ensimmäisiltä jalansijoilta jotka joen penkalta löysin. No onneksi vaikeampiakin reissuja tulee eteen tarpeeksi usein, ettei fongaus käy vallan tylsäksi!
15.05.2013. Silakka-aika: Ruoholahden suunnassa silakkaa tulee nyt hyvin. Useampiakin täysiä litkoja näkee nostettavan samaan aikaan. Oli siis otollinen hetki käydä hoitamassa tämäkin fongaus pois kuljeksimasta.
13.05.2013. Turpakeikka: Perhokalastuksen aloittaminen vanhemmalla iällä on jännää puuhaa. Paatuneelle haspelikalastajalle poisoppiminen selkäytimeen juurtuneesta rannevippauksesta on suurin työ, mutta ehkä joskus tuonnempana kova työ palkitaan(?)
Häthätää haavittavan kokoinen turpa kuitenkin kunnioitti noin neljän metrin heittoani iskemällä pieneen kuulapäänymphiin heti heittoharjoituksen aluksi. Harjoituspaikkana toimi tasainen pääuoma Porvoonjoella. Eka kunnon perhokala (salakoita ei lasketa) ja vieläpä vuosilajipinna. Päivä ei olisi voinut alkaa paremmin.
10.05.2013. Hela torstai lajikalassa: Monta päivää oli onkia tehty, tapseja viritetty ja fongausraportteja luettu vain tätä retkeä silmälläpitäen. Odotukset olivat tietysti tapissa tai jopa sen yli, mutta kuinka lopulta kävikään?
Olin valinnut aloituspaikan 'jokeriksi' Kallvikin, jota ei paljoa fongausraporteissa näy. Heti kärkeen voi todeta että kalalla jokeri ei välttämättä ole yhtä vahva kortti kuin pokerissa, yhteen särkeen jäi saalis täällä. Jatko Uutelan kanavalla ei ollut paljoa parempi, salakoiden, kolmipiikkien ja yhden särjen koukutusta lukuunottamatta.
Seuraavaksi suunnistin Viikin lammelle, josta elämänpinnaksi (alle 5 minuutin ajomatkan päästä kotoa huom) allikkosalakka noin viidessä minuutissa. Luulin ensin pieniä ruovikon seassa muljuavia kaloja kymmenpiikeiksi, mutta 26 koukkuun ja kärpäsen toukan pätkään tarttunut kala kertoi muuta. Pieniä olivat, tosin laiturin luota vapaasta vedestä tuli yksittäinen vähän isompikin.
Suvannolla väkeä oli kuin pipoa, rokki soi ja huuto raikasi. Sama meno ei valitettavasti tarttunut omaan kalastukseeni, tuloksena lähes käsittämätön yksi särki jälleen! Yritin urheasti pohjasta mäskiltä (pientä särkeä ym. pinta täynnä), jigaamalla jne. mutta isompaa kalaa en löytänyt, vaikka näin muiden saavan muutamia isoja särkikaloja sillan suunnasta. Tunsin tunnetulla saamapaikalla itseni jo melkein pelleksi, eikä tilannetta parantanut ohikulkeva pikkupoika joka tokaisi äidilleen "toi on Toosi Kalamies, sillä on velkko (=haavi) ja kaikki!"
Keräsin varusteeni ja lähdin nuolemaan haavojani Veräjämäen suuntaan ruutanalammikoille, jotka eivät jostain kumman syystä näkyneet kartoissani, mutta spottasin ne netin ilmakuvista. Pienestä tunaroinnista huolimatta sain ruutanan koukutettua noin kymmenessä minuutissa, joten sentään edes jotain kerrottavaa kotonakin.
Pidin pienen hengähdystauon kotona ja mietin syntyjä syviä. Ison-Sarvaston ja Mustikkamaan päätin ainakin kokeilla, ja jos aikaa jää niin sitten kantakaupungin suuntaan. Kotoa lähtiessä muistin että spesiaalikeissien varalta autossa on Jukka Pojan levy, joka pistetään aina soimaan kun kisat uhkaavat mennä mönkään. Siispä levy soimaan ja Isoon-Sarvastoon!
Koukutan nopeasti muutamia kolmipiikkejä, salakoita ja sorvia. Myös ahven liittyy päiväretken lajien joukkoon ja saan päivän suurimman kalan eli 200g+ sorvan. Jukka Poika soi jälleen autossa, kun jatkan Mustikkamaalle lisäämään lajisaldoa.
Honkaluodon sillalla pari eläkeläistä onkii tuulen puolella siltaa särkikalaa, sinne! Melko nopeasti saan särkeä ja pasurikin lisätään päiväretken lajeihin. Salaisena toiveena on kuitenkin seipi, ja uskon jo sellaisen saaneenikin kun nostan sillalle pientä kalaa, joka muotonsa ja habituksensa puolesta ei kuulu peruslajeihin ollenkaan. Nopea tutkailu ei tuo kuitenkaan mieleen seipiä, vaan kala on mitä ilmeisimmin pieni vimpa! Erikoinen pehmeä 'nokka' suun päällä, evät ja muu habitus vahvistavat edelleenkin määritystä.
Tuuli tekee tehtävänsä, ja siirryn Mustikkamaan pääsillan lähelle tyvenempään onkimaan päivän viimeiset kalat. Homma sujuu, sillä päivän lajien joukkoon liittyvät nopeasti vielä kiiski ja lahna. Nopeasti ne tilanteet muuttuvat kalastuksessakin, sain puolessatoista tunnissa reilusti enemmän kalalajeja kuin aamulla ja päivällä yhteensä. Matkalla kotiin Jukka Poika soi jo vähän lujempaa.
06.05.2013. Hiljaisempaa Itä-Uudellamaalla: Viikonloppuna kalastelin tyypillistä pientä Uudenmaan savisameaa jokea säyneen ja turvan toivossa. Ja kun paikat ja ajat eivät ole ollenkaan tiedossa niin arvaahan sen miten siinä käy, vuodenpinnatilanteen kannalta mielenkiintoisia lajeja ei rannalla käynyt tälläkään kertaa.
Isosta matomöykystä jykevässä streamer-koukussa pääsivät 'nauttimaan' enimmäkseen särjet, mutta saipa jopa kiiskikin nielaistua paljon isommille pedoille viritetyn pyydön. Lisäksi havaintoja oli ahvenesta, pasurista ja lahnasta.
Odotukset on kuitenkin kovat helatorstain suhteen, Helsingin alueen omia pinnarekordeja olisi ajatus päivittää tälle vuosituhannelle koko pyhäpäivän ajan. Onkia on rakenneltu ja reittejä piirrelty kovin. Maratoonarien kannattaa ehkä myös syrjäsilmällä tarkkailla tätä blogia loppuviikosta :)
02.05.2013. Piikkikalaa Uutelasta: Avovesikauden aloitus Uutelan kanavasta, jossa tuulen tuoman kylmän veden mukana, syöntiä oli vain kolmi- ja kymmenpiikeillä. Ongin 3 metrin vavalla ja ultrakevyellä onkilaitteella, jonka olen rakennellut varmaan kisoihin Saimaan kanavalle tms. joskus 90-luvulla. Ja hyvinhän tuo näytti toimivan edelleenkin.
Kokeilin myös mormuskaa, muttei tuulessa toiminut ollenkaan. Joudun hiukan päivittämään onkilaitteitani, paljon vanhaa kilpaonkikamaa olen joko myynyt tai antanut pois. Tapsien sitomista ja onkilaitteiden värkkäystä onkin tiedossa lähipäivinä, sillä helatorstain vapaani on kokonaan pyhitetty todella ankaraan fongauspaikkojen kiertelyyn Helsingissä!
26.03.2013. SM-Mormuska 2013, Venäjänjärvi, Ruokolahti:
Kauden ehkä tärkein kilpailu allekirjoittaneelle käytiin viikonloppuna Etelä-Karjalan maisemissa. Olin aloittanut valmistautumisen tavallaan jo marraskuussa kaluston rakentelun merkeissä. Myös mormuskointiin keskittyviä 'treenejä', joita tässäkin blogissa on sivuttu, on tullut tehtyä jokunen.
Tavoitteena oli parantaa tulosta viimevuotisesta (oma lajin aloitusvuosi) kymmenen porukkaan yleisessä sarjassa, ja se onnistuikin hyvin, sillä olin sijalla 6. 32 osanottajasta.
Perinteisestä ahvenkilpailusta poiketen, kisa käydään merkityn ruudun sisällä, jossa kilpailija saa houkutella kaloja syöteillä tms, varata lipuin kaksi onkireikää ja lisäksi kaikki lain sallimat kalat punnitaan. Kisat käydään useimmiten kahdessa kolmen tunnin erässä, aamu- ja iltapäivällä.
Taktinen puoli nousee ratkaisevaan rooliin, kun kilpailijat seuraavat toistensa tekemisiä, kalan reaktioita omaan onkimiseen ja näiden perusteella yrittävät nopeasti saada kiinni erän juonesta. Kala voi syödä täysin eri tavoin samankin päivän aikana, ja eri ruuduissa voi tulla hyvinkin erilaisia saaliita painon ja lajiston suhteen.
Tällä kertaa omat eli yleisen sarjan ruudut osuivat niukkakalaisille paikoille. Aamupäivällä syöttö ei oikein toiminut ja ahventa piti hakea kairaamalla ahkerasti uutta luukkua ja löytää jostain syöntiä. Omalla kohdalla sijoituksen pelastanut parvi löytyi noin tunnin ennen loppua ja puntarille nostin 741 grammaa ahvenia plus yhden särjen. Vieressä kalastanut kokenut maajoukkuemies näytti lopussa esimerkkiä taidosta ja hermojen kurissa pitämisestä nostamalla yli puolen kilon siian 0,08mm siimalla. Sijoitus niukkakalaisessa ruudussa parani 'hieman'.
Iltapäivällä homma meni vielä vaikeammaksi, kalaa joutui hakemaan 4,5 - 5,5 metrin syvyydestä ja juuri muuta kuin minimaalisen kokoista kiiskeä ja muutamia pieniä sattuma-ahvenia, ei tullut. Tein taas töitä lujasti, syötin paikkoja, juoksin luukulta toiselle ym, mutta sijoituksen varmistanut pieni hyvä putki tuli vasta puoli tuntia ennen loppua n. 45 gramman ahvenen ja muutaman pienemmän kalan muodossa. Raavin kasaan 188 grammaa, jääden sektorin kärjestä 91 grammaa. Onneksi kisat eivät aina ole noin kovaa puurtamista, mutta tämäkin tilanne on hallittava, jos aikomuksena on tehdä tasaista tulosta mahdollisimman monessa kilpailussa.
Päivän aikana käyttämäni onget olivat siiman paksuuden osalta 0,07mm - 0,08mm ja volframimormuskat paksuudeltaan noin 2 - 2,5 milliä. Surviaisia kului myös jonkin verran syöttämiseen.
10.3.2013. Pikafongaus: Helpoin tarinan kuljetus etenee vaikeuksien kautta tavoitteeseen ja mielellään ylikin. Tässä fongauksessa huipentuma tuli koettua toisella reiällä, noin viisi minuuttia aloituksesta. Liikuttelin tapsipilkkiä hiljakseen pohjassa, enkä vaihtanut kisatyyliin tärpitöntä luukkua välittömästi. Yhtäkkiä painoa tuntuu siimassa, ja mikäs se sieltä tuleekaan, kivinilkka!.
Kuvan ottamisen kanssa oli pahemman luokan kädetystä, mutta jonkunlaisen dokumentin sain sentään otettua.
Kivinilkka oli yli 30 vuotta sitten peruslaji numero yksi samalla alueella, kun pikkukloppina opettelin pilkkimisen alkeita. Toiseksi yleisin kala oli kampela, ja ahven olikin sitten jo kovaa kamaa ja kuumaa valuuttaa aloittelijalle. Kovin ovat ajat muuttuneet noista päivistä.
Loppu pikakeikasta olikin vain jäähdyttelyä, perään pari kiiskeä ja loppu lähes tyhjää reikien läpikäymistä, vain pari lisäkiiskeä saaliina. Paikka oli kilpapilkkikollegoiden pohjustama, alueelta oli tullut sattumakalana kivinilkkaa yksittäisinä pitkin talvea. Päivän syönnin ja lajin nykyisen hankaluuden tietäen, en voinut kuin olla erittäin tyytyväinen tähän pikafongaukseen.
18.2.2013. Muutama päivä Vanajavedellä: Mökkikeikka aivan veden äärellä on mukava tapa viettää pieni loma. Ei stressiä lentokentillä, matka-aika kotoa mökille kestää vähän toista tuntia jne. Stressin minimoimiseksi kaikki ostokset tuotiin kaupungista mukana, ja stressin lopulliseksi nujertamiseksi kalastin ainoastaan suoraan mökin edessä aukeavalla järvenselällä ;)
Itse kalastus alkoi tutkimalla tämän talven 'perustyökalulla' eli kilpamorrilla eri syvyyksiä mökin lähtörannasta. Kala oli kovin pientä (0,5g - 5g enimmäkseen!), eikä määrässäkään ollut kehumista. Olimme matalammalla selällä jossa maksimisyvyydet ovat jossain viiden metrin hujakoilla. Iltapäivällä suunnistin vasemmalla puolella sijaitseva lahden suulle, josta sitten löytyikin hiukan isompaa ahventa ja särkeä vähän alle puolestatoista metristä.
Illalla suunnistin tuolle samalla läntille otsalampun kanssa, luonnollisesti madeaatokset mielessä. Eikä kovin yllättäen, puhtaat mpeet tuloksena. Olin asettanut lajitoiveeni eteläisellä Vanajalla kuulopuheiden mukaan yleisiin mateeseen ja sulkavaan. Mutta jo ensimmäisen päivän perusteella näytti epätodennäköiseltä että löytäisin kumpaakaan lajia.
Viimeisenä päivänä mormuskoin edellä mainittua lahden suuta, kun reissun ainoat fongausmielessä mielenkiintoiset lajit katkaisivat ahven-, särki- ja kiiskimonotonian. Ensin pasuri vuosipinnaksi 8. ja heti tämän perään pieni siika, josta nyt sain sen kuvan, joka viime tilanteessa jäi ottamatta.
Loppujen lopuksi olin tyytyväinen lomaani, ja tyytyväisyyttä lisäsi entisestään kun luin pilkin piirinmestaruuskisojemme (jotka luonnollisesti missasin mökkikeikan takia) tulokset netistä. Ehkä kuitenkin mielummin pilkin omaan tahtiini muutamia kaloja, kuin raadan ahvenkisoissa yhden munakalan perässä :)
10.02.2013. Norssi, vaikeuksien kautta 'voittoon': Lauantain pilkkikisat menivät penkin alle. Sunnuntai-aamupäivä Seurasaaren selällä ei tuottanut norssia, tarkat paikat eivät olleet tiedossa, ja sehän useimmiten jo riittääkin epäonnistumiseen ei-niin-peruskalan kanssa.
Päätin kuitenkin Seurasaaren selällä että päivä on norssin. Mikä siis neuvoksi? Muistin vanhan norssipaikan Laajalahdelta, jossa tuli käytyä pilkkikisoissa erittäin monta vuotta sitten. Sinne!
Hakkaan reikiä ja käyn läpi vesikerroksia tapsipilkillä kuten aamupäivälläkin, edelleenkin ilman tapahtumia. Norssi alkaa pikkuhiljaa tuntumaan kurkunhajuiselta apinalta selässä. Viidennen reiän kohdalla tulee mieleen pelin menetys ja luovutus, potentiaalinen alue alkaa olemaan läpikäyty. Sitten jotain poikkeavaa tuntuu, ikäänkuin pilkki olisi poikittain siimassa, ja siinähän se tulee, pieni norssi! Muutama kuva ja perään vielä toinen yksilö, sitten hiljenee jälleen. Päivä on pulkassa, onget ylös ja autoon.
En heti muista koska viimeksi olisin ollut näin iloinen 10 gramman sintistä. Tavoite huomioonottaen, päivä tarjosi ilmeisen sopivasti vastusta ja haastetta lajikalastukseen erehtyneelle kilpapilkkijälle ;) Lajimäärä 7.
27.1.2013. Pinnamäärä kasvaa, kamera kotona: Lähdin aamulla ahvenpilkkikisoihin Klaukkalan Valkjärvelle. Oletuksena värikoukulla pilkkiessä oli, ettei uusia vuosilajeja ole tiedossa. Oletus oli väärä, kesken ahvensyönnin koukkuun tarttuu joku omituiselta tuntuva vähän painavampi kala, joka paljastuu pian muutaman sadan gramman siiaksi. Ihan kiva yllätys, eikä ollut kisassa ainoa, vaan yksi vähän isompikin yksilö saatiin yllätys yllätys, värikoukulla. Lajimäärä 6.
20.1.2013. Rusutjärven korkkaus: Tämä suht lähellä kotia sijaitseva nihkeänä tunnettu järvi on kutkutellut mielessä jo pidempään. Päätän uhrata yhden sunnuntain järvelle morriharjoitusten, ja ehkä kalafongauksenkin merkeissä.
Heti autolta päästyäni vastaan tulee mies joka on pikkupoikansa kanssa pilkillä, mutta kairassa ei kuulema ota jäähän laisinkaan. Yritän muodon vuoksi hiomakivellä, mutta mielessäni tiedän jo homman turhaksi kun kulmat on todennäköisesti laikattu kotikeinoin päin hemmettiä. Kairaan heille muutamia reikiä rannan tuntumaan, että saavat edes pilkit kastetuksi.
Heitän nopeasti lähelle useammankin reiän, ja totean paikan olevan täysin tukossa, lukuunottamatta yhtä luukkua josta saan pienen ahvenen ja pari tärppiä. Isällä ja pojalla näyttävät olevan onget noin kymmenen kertaa liian jykevät päivän syönnille. Mikä neuvoksi? Istutan pikkupojan sille paikalle josta sain tärpit ja ahvenen, annan käteen 0,07mm siimalla ja 2 millin morrijyvällä varustetun onkeni, koukkuun survaria ja pari neuvoa mukaan.
Munakala on muutaman minuutin päästä tosiasia, poika nostaa ylös kiisken, ja ihailtavan tarkasti onnistuu pitämään järjettömän hennon kilpaviritelmän sotkuttomana ja ehjänä yli puolen tunnin ajan. Toivottavasti intoa riittää jatkossakin, neuvon heille lähtiäisiksi paremmat järvet seuraaville kalastuskeikoille.
Pilkkikonsultoinnin jälkeen jatkan nollapaikasta pari sataa metriä rantaa pitkin jotain saadakseni. Pian löydänkin muutaman gramman kiiskeä, jota ahkerasti kairaamalla ja hengettömän kokoista morria väristämällä saa muutamia sieltä täältä. Jiihaaa!
Homma alkaa jälleen kerran olemaan jo lopuillaan kun yhdeltä reiältä, jota olen hiukan syöttänyt mäskillä ja muutamalla survarilla, tulee erittäin paljon painavampi tärppi. 0,07mm siima on lujilla pelkän massan johdosta, vaikka kala ei juurikaan syöksyjä tee. Siispä 'väsyttelyn' jälkeen vajaa puolikiloista lahnaa poskesta kiinni ja jäälle kuvattavaksi, fongaus numero 5. on tosiasia.
